Luonnonkosmetiikka on aina ystävällistä sekä ihmisille, eläimille että luonnolle. Luonnonmukaista kosmetiikkaa ei ole testattu eläinkokeilla eikä se sisällä ympäristölle haitallisia raaka-aineita eikä kemikaaleja. Luonnonkosmetiikasta säädetään erilaisten sertifikaattien avulla. Käytännössä tuotanto sekä raaka-aineet noudattavat aina jonkin riippumattoman sertifiointiorganisaation tarkkoja kriteereitä.

Luonnonkosmetiikasta käytetään usein myös ilmaisuja luomukosmetiikka ja orgaaninen kosmetiikka. Minkälaisia raaka-aineita luonnonkosmetiikassa sitten käytetään? Raaka-aineiden pitää olla pääsääntöisesti sellaisia hajusteita, luonnonöljyjä ja vahoja sekä säilöntäaineita, jotka tulevat suoraan luonnosta. Luonnonkosmetiikkaa voi käyttää ihon hoitoon, puhdistukseen ja kosteutukseen sekä vaikkapa lääkitsemiseen esimerkiksi pihkavoiteen avulla ja voidemaisina tuoksuina. Luonnonkosmetiikan käyttö on aina vastuullisen kuluttajan valinta sekä kotioloissa että matkoilla.

Matkoille on mukava pakata mukaan juuri se määrä puhdistusaineita ja voiteita, minkä tietää matkalla tarvitsevansa. Kaiken muun lisäksi matkalle kannattaa ottaa mukaan myös älypuhelin tai tietokone, joissa kulkevat mukana omat vapaa-aikaan tarkoitetut suositut kasinopelit. Lomalla on mukavaa rentoutua vaikkapa suosittujen videokolikkopelien tai nostalgisten pöytäpelien seurassa. Kyseisiä pelejä verkossa tarjoaa https://pikakasino.org, joka on täysin kotimainen nettikasino monipuolisella pelivalikoimalla ja verottomilla voitoilla varustettuna, joten ei muuta kuin tutustumaan. Kasinoa ei tarvitse ladata älylaitteelleen, sillä kasinolle pääsee suoraan verkkoselaimella.

Rentouttavan pelihetken jälkeen on mukava hemmotella itseään jälleen luonnonkosmetiikan avulla. Tiesitkö, että kaikkien luonnonkosmetiikan raaka-aineiden pitää siis olla kasvi- tai joskus myös mineraalipohjaisia? Luonnonkosmetiikassa käytetään toisinaan myös joitakin eläinpohjaisia raaka-aineita, kuten mehiläisvahaa, hunajaa, propolisvahaa, kuningatarhyytelöä, lanoliinia, maitohappoa, hydrolysoitua maitoproteiinia tai vaikkapa silkkiä. Suurin osa on kuitenkin aina kasvirasvoja, -öljyjä ja -vahoja, kuten oliivi-, kookos-, jojoba- tai avokadoöljyä. Luonnonmukaisessa kosmetiikassa käytetään paljon aromaattisia öljyjä ja yrttiuutteita. Säilöntäaineena voidaan käyttää muun muassa aitoa luonnonmukaista bentsoehappoa, jota on luonnostaan esimerkiksi puolukassa.

Periaatteet ja standardisointi

Luonnonkosmetiikan sertifikaatit varmistavat, että tuote on tarkoin testattu ja valmistettu niistä aineosista, jotka pakkauksessa kerrotaan. Sertifikaatit varmistavat myös, että tuote on kuluttajalle täysin turvallinen, luonnonmukaista kosmetiikkaa edustava tuote. Tunnetuimpia eurooppalaisia sertifikaatteja ovat muun muassa kansainvälisesti tunnistettava NaTrue-leima sekä BDIH- ja Ecocert -sertifikaatit. Raaka-aineita ei saa säteillyttää, geenimuunnella eikä testata eläinkokeiden avulla. Säilöntäaineena ei saa milloinkaan käyttää fenoksyylietanolia tai parabeeneja. Luonnonkosmetiikan sisältämät aineet on merkittävä valmistusaineluetteloon selkeästi niin sanotun INCI-ainesosalistan avulla.